Reikon tarina

Unelma, joka toteutui: Annan matka Reiko-hoitolan perustajaksi

Anna on ihminen, joka haluaisi säteillä positiivista energiaa ja luoda ympärilleen hyvän olon tunnelmaa. Hänen hoidoissaan tämä energia on käsinkosketeltavaa – jokainen hoitokokemus on enemmän kuin vain ihonhoitoa – se on kokonaisvaltainen elämys. Annan ura kauneudenhoidon alalla alkoi vuonna 2013, kun hän syventyi alan opintoihin ja työtehtäviin. Vahvan kokemuksen ja koulutuksen myötä kypsyi ajatus omasta hoitolasta. Vuonna 2017 hän perusti Reikon Käpylään, oman unelmiensa hoitolan, joka heijastaa hänen arvojaan ja intohimoaan ihonhoitoa kohtaan.

Nimi ”Reiko” on saanut inspiraationsa paitsi Annan rakkaasta vaarista, myös itämaisesta rauhallisuudesta – ja kuin kohtalon johdatuksena, Reiko on myös japanilainen naisen nimi, joka tarkoittaa kauneutta. Tämä yhdistelmä oli Annalle merkki siitä, että hänen hoitolallaan oli suurempi tarkoitus.

Ensimmäiset vuodet Anna työskenteli toisen yrityksen tiloissa, kunnes omistajanvaihdoksen myötä hän päätti, että oli aika ottaa seuraava askel ja keskittyä täysillä oman hoitolan rakentamiseen. Reikon sydämessä on aina ollut ajatus siitä, että jokainen asiakas ansaitsee ainutlaatuisen ja elämyksellisen hoitokokemuksen. Anna rakastaa yhdistellä erilaisia laite- ja kasvohoitoja, luoden näin asiakkaalle täydellisesti räätälöityjä kokemuksia. Tämä intohimo synnytti myös Reiko Signature Treatments -palvelukategorian, jonka alta löytyy täysin uniikkeja hoitoja.

Reikolaisia

Toimipisteitä

Arvosanamme Googlessa

Kokonaisvaltaista hyvinvointia ja rentoutumista Reikossa

Reiko Kamppi on avattu marraskuussa 2023 vastaamaan asiakkaiden kysyntään palveluista myös keskustan sykkeessä. Seesteinen ja rauhallinen hoitola sijaitsee kauniin talon kivijalassa.  Reikon toiminta on kasvanut vuosien varrella, ja Annan rinnalle on löytynyt kollegoita, jotka jakavat saman palon ja arvomaailman. Vaikka yritys kasvaa, Anna haluaa varmistaa, että Reiko pysyy pienenä ja intiiminä paikkana, jossa asiakkaan hyvinvointi ja etu ovat aina etusijalla. Vankka kanta-asiakaskunta on osoitus siitä, että Reikossa välitetään aidosti jokaisesta asiakkaasta, ja siksi hoitolassa järjestetäänkin säännöllisesti erilaisia tapahtumia asiakkaille. Reikon ainutlaatuisuus on siinä, että Reikossa tuotetaan tehokkaita, medikaalisia ihonhoitopalveluita spa-elämyksin.

Hoitoihimme sisältyy aina erityisenä lisänä rentouttava konseptimme mukainen Reikon Signature hieronta, josta asiakkaamme nauttivat aina suuresti. Rituaaleihimme kuuluu lempeä kosketus ja painallukset koko hoitokokemuksen läpi. Käytämme kirkasta valoa vain medikaalisissa hoito-osuuksissa, muutoin saat nauttia tunnelmallisesta hämärästä valaistuksesta. Kokemuksesi viimeistelee lämmin peti ja paksu ihana peitto, jonka alla voit uinahtaa rentouttavan musiikin soidessa taustalla.


reiko logo musta