Uusi laitehoito valikoimassamme: Caretech HIFU 7D++ – Reikon omistaja Anna testaa
Reikosta löytyy nyt ihonhoidon huipputeknologiaa, jonka myötä hoitokokemuksemme on noussut uudelle tasolle. Tässä blogitekstissä esittelemme uuden Caretech HIFU 7D++ -hoidon, joka on paitsi tehokas, myös huipputarkka ratkaisu kasvojen kiinteyttämiseen ja veltostuneiden piirteiden kohottamiseen. Hoito kiinteyttää ihoa ja kohottaa kasvojen ja kaulan piirteitä luonnollisesti ja turvallisesti.
Lue alta Reikon omistajan ja senior-kosmetologi Annan oma kokemus hoidosta ja sen tuloksista!
“Ennen HIFU 7D++:n testaamista olin itse miettinyt yläluomileikkausta, sillä lähestyn neljääkymmentä ja huomasin, että yläluomien iho alkoi roikkua. Leikkaus tuntui kuitenkin pelottavalta ajatukselta, varsinkin kun vaihtoehtoja on niin paljon ja oikean kirurgin löytäminen on hankalaa.
Kun tiimimme sai mahdollisuuden osallistua HIFU-koulutukseen, päätin kokeilla hoitoa. Kouluttajalle kerroin huoleni yläluomien veltostumisesta, ja hän suositteli minulle ehdottomasti HIFU-hoitoa ennen leikkauspäätöstä. Hän uskoi, että HIFU voisi riittää korjaamaan yläluomien alueen ja että voisin lykätä leikkauspäätöstä ainakin tulevaisuuteen. (On muuten tärkeää huomioida, että HIFU-hoito ei ole vaihtoehto leikkaukselle, jos leikkauspäätös on jo tehty.)
Päätin kokeilla HIFU-hoitoa koko kasvoille, myös silmänympärysiholle. Meidän hoitosuunnitelmassamme käsiteltiin koko kasvojen alue: otsa, yläluomet, posket, huultenympärys, alakasvot, leukalinja, leuanalunen ja kaula. Hoito ei ollut kivulias, mutta tunsin tietyissä kohdissa pientä jännittävää pistelyä, värinää ja nipistelyä. En kokenut tätä epämiellyttävänä, vaan päinvastoin, tunsin, että nyt tapahtui jotain todella tehokasta!
Hoidon jälkeen iho tuntui heti napakammalta, ja olin todella yllättynyt siitä, kuinka yläluomien iho oli silmin nähden napakoitunut hoidon jälkeen! Veltostuneisuus oli hävinnyt lähes kokonaan, ja iho oli välittömästi kiinteytynyt.
Nyt, noin kuukauden kuluttua hoidosta, yläluomet tuntuvat edelleen yhtä napakoilta. Lisäksi olen huomannut huikean eron alakasvoilla, joissa oli ennen veltostumista. Nasolabiaalijuonteet ovat madaltuneet, kasvojen piirteet ovat terävöityneet leukalinjassa, ja ihonväri on kirkastunut. Olen todella vaikuttunut ja innostunut tästä hoidosta näin hyvien omien kokemuksieni jälkeen! Odotan innolla jo kesäkuuta, jolloin hoito uusitaan. Minulle tehtiin hoitosuunnitelmaksi, että hoito uusitaan kolmen kuukauden kuluttua ja ylläpito hoidetaan kerran vuodessa. Hoidon tulokset näkyvät osin heti, mutta paras lopputulos tulee esiin vasta kuukausien kuluessa.
En malta odottaa, mitä hoitotuloksia päästään tekemään meidän Reikon asiakkaille!”
Annalle tehty hoito on meidän valikoimassa nimellä HIFU 7D++ Ultimate Lift
Mihin Caretech HIFU 7D++ toiminta sitten perustuu?
HIFU 7D++ -hoito perustuu fokusoituun, huipputehokkaaseen ultraäänienergiaan, jonka impulssi kohdistetaan tarkasti ja tehokkaasti ihon syvempiin kerroksiin ja lihaskalvoon (fascia). HIFU-hoito kiihdyttää kollageenin tuotantoa ja siten kiinteyttää kudosta luonnollisesti. Tässä hoitoteknologiassa vaikutetaan kasvoilla 4,5 mm ja vartalolla 13 mm syvyyteen ihon SMAS-kalvoon (Superficial Muscular Aponeurotic System), joka sijaitsee ihonalaiskudoksen ja lihaksen välissä.
HIFU-hoidossa ultraääniaallot luovat polttopisteitä kudokseen (60-70 astetta), jolloin SMAS-kalvo kutistuu ja käynnistää kollageenin tuotannon. Hoidon tulokset näkyvät pitkään, ja iho kiinteytyy luonnollisesti. HIFU 7D++ -hoitoa suositellaan erityisesti yli 30-vuotiaille, kun näkyviä ikääntymisen merkkejä alkaa ilmetä, kuten kaksoisleuka, kulmien laskeutuminen tai veltostunut iho.
Hoidon tulokset ja niiden kesto vaihtelevat henkilöstä riippuen, mutta ne voivat kestää jopa 6 kuukaudesta 2 vuoteen.
Miksi valita juuri HIFU 7D++?
HIFU 7D++ erottuu vanhemmista HIFU-laitteista erityisesti kiputuntemuksessa ja tehokkuudessa. Tällä laitteella kiputuntemus on lähes olematon, mutta hoidon tehokkuus on parempi kuin vanhan sukupolven laitteilla. HIFU 7D++ on turvallinen ja tehokas hoito, joka on täysin ei-invasiivinen, eli ei kipua eikä toipumisaikaa. Erinomainen valinta niille, jotka haluavat kauniit ja pitkäkestoiset tulokset ilman leikkausta.
Ennen hoitoa on aina konsultaatio ja hoidon suunnittelu, jotta saat parhaat mahdolliset tulokset. Hoidon jälkeen iholle levitetään rauhoittava sheet mask, jonka aikana voit rentoutua Reiko Signature -hieronnan parissa.
Varaa aikasi ja koe HIFU 7D++ itse! Uutiskirjeen tilaajat saavat ensimmäisten joukossa alekoodin – liity mukaan ja pysy ajantasalla eduista! 💛
Ajanvaraukseen: https://phorest.me/locations/?subdomain=reikokamppi
Hinnasto: https://www.reiko.fi/hinnasto/
Nähdään Reikossa <3